Pirkan Suoja Säätiö jakaa avustuksia ja apurahoja
Pirkan Suoja Säätiön tavoitteena on jakaa vuosittain avustuksia ja apurahoja. Avoimet haut ja hakuajat ilmoitetaan säätiön verkkosivuilla sekä Tamperelainen -lehdessä.
Säätiön apurahojen kohdentuminen
Säätiön tarkoitus on tukea taloudellisesti sellaisia henkilöitä ja yhteisöä, jotka edistävät toiminnallaan vaikeassa elämäntilanteessa olevien asiakkaidensa hyvinvointia ja kehittävät uusia työmenetelmiä heidän asemansa parantamiseksi. Säätiö tukee yhteiskunnallisten alojen tutkimustoimintaa myöntämällä apurahoja.
PIRKAN SUOJA SÄÄTIÖ SR. – YLEISET APURAHAOHJEET
Kriteerit ja avustusten yleinen linja
- Avustus ja apurahat ovat harkinnanvaraisia
- Säätiön hallitus päättää joka vuosi erikseen jaettavien avustusten määrät, koska avustuksia ja apurahoja jaetaan suhteessa säätiön sijoitusten tuottoihin.
- Avustuksia ja apurahoja voivat hakea yksityishenkilöt, järjestöt ja yhdistykset, jotka toimivat Pirkanmaalla
- Järjestöille ja yhdistyksille vain kohdennettuja avustuksia
- Tutkimusta yhteiskunnallisille aloille tekevät väitöskirjatutkijat
- Hakemukset säilytetään enintään 6 kk
- Apurahan saaneiden nimet julkaistaan säätiön verkkosivuilla ja hakijoille ilmoitetaan kirjallisesti.
- Samoille hakijoille voidaan myöntää uusi avustus, jos edellisestä on vähintään kolme vuotta
Henkilökohtainen apuraha
Henkilökohtainen apuraha on tarkoitettu kattamaan henkilön elinkustannuksia opiskelun/tutkimustyön aikana.
Apurahan suuruuden säätiö päättää vuosittain.
Henkilökohtaista apurahaa ei makseta samanaikaisesti kokopäiväisestä virasta tai toimesta palkkaa saavalle henkilölle, eikä myöskään toisista samanaikaisista täysipäiväisen tutkimuksen mahdollistavista apurahoista nauttivalle henkilölle. Apurahan hakijan tulee ilmoittaa säätiölle, jos hän säätiön hakuajan umpeuduttua saa muualta samalle ajanjaksolle apurahan tai aloittaa työsuhteen.
Säätiö tukee ensisijaisesti tieteellistä työskentelyä myöntämällä apurahoja, ei rahoitusta palkkaan.
Apuraha on henkilökohtainen, vaikka hakija kuuluisi työryhmään.
Hankeapuraha
Hankeapuraha myönnetään yliopistolle, laitokselle, yhteisölle tai työryhmälle tutkimushankkeen tai seminaarin tukemiseen. Apurahalla katetaan esim. laitehankintoja ja muita vastaavia kuluja, jotka menevät ko. laitoksen taloushallinnon kautta.
Apurahan käyttötarkoitus ja -ajankohta
Apurahan saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Apuraha on käytettävä hakemuksessa mainitun ajan kuluessa. Apurahaa ei voi siirtää edelleen eikä lahjoittaa kolmannelle osapuolelle.
Käyttötarkoituksen ja -ajankohdan muutokset ovat mahdollisia vain säätiön erikseen antaman suostumuksen perusteella. Muutosanomus on tehtävä sähköpostitse säätiöön. Apurahan käytön keskeytymisestä tulee ilmoittaa säätiöön välittömästi.
Apurahan maksaminen
Henkilökohtainen apuraha maksetaan apurahansaajan henkilökohtaiselle suomalaiselle pankkitilille ja hankeapuraha yliopiston tai muun tutkimusorganisaation hankkeen tilille.
Apurahojen maksamisesta sovitaan apurahansaajan kanssa.
Käyttöselvitys apurahasta
Apurahansaajan tulee antaa selvitys apurahan käytöstä säätiön antamien ohjeiden mukaan. Selvitykseen kirjataan apurahaan liittyvä julkaisuluettelo, valmistuneet tutkimustyöt sekä suoritetut kurssit. Väitöskirjasta tulee kirjoittaa lyhyt tiivistelmä. Selvitys tehdään apurahojen verkkopalvelun kautta.
Apurahan peruuttaminen ja takaisinperiminen
Apuraha, jonka nostamisesta ei ole sovittu apurahan käyttöajan kuluessa, katsotaan ilman eri ilmoitusta kokonaan peruuntuneeksi. Jos apurahaa ei ole käytetty ohjeiden mukaisesti, voidaan se periä takaisin.
Apurahan julkistaminen
Säätiö julkaisee apurahan saajat kotisivuillaan. Säätiö myös edellyttää, että tutkijan tieteellisessä julkaisussa mainitaan sen tekemiseen saatu apuraha. Jos apuraha on saatu tilaisuuden järjestämiseen, tilaisuuden ohjelmassa tai muussa yhteydessä tulee mainita apurahasta.
Verotus
Apurahansaajan tulee ilmoittaa apuraha veroilmoituksessaan. Säätiö tekee myöntämistään apurahoista verotussäännösten mukaisen ilmoituksen. Yksityiseltä säätiöltä ja yhteisöltä saadut apurahat ovat veronalaista tuloa siltä osin kuin verovelvollisen verovuonna saamien kaikkien apurahojen yhteenlaskettu määrä tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneiden menojen vähentämisen jälkeen ylittää valtion taiteilija-apurahan vuotuisen määrän.
Lisätietoa: www.vero.fi
Lausunnonantajan verkkopalvelu
Apurahan hakija pyytää työnohjaajansa toimittamaan lausunnon/suosituksen Pirkan Suoja Säätiön sähköpostiin.
Mikäli useampi kuin yksi saman ohjaajan väitöskirjan tekijä hakee apurahaa, pyydetään ohjaajaa asettamaan hakijat paremmuusjärjestykseen.
Lausunto annetaan apurahan hakuaikana.
Lausunto ei välity apurahan hakijalle.
Myöhässä tulleita lausuntoja ei voida ottaa huomioon.